 |
Lymfosyyttien aktivaatio |
Lymfosyyttien aktivaatio
Parhaiten tunnettu esimerkki lymfosyyttien aktivaatiosta on auttajasolujen (TH) ja antigeeniä esittelevien solujen (APC) eli dendriittisolujen ja makrofagien välinen vuorovaikutus. TH-solut tunnistavat antigeeniä esittelevän solun pinnalla olevat antigeenifragmentit MHC-peptidikomplekseina T-solureseptorinsa avulla, mutta tämän lisäksi T-solu tarvitsee myös toisen kostimulatorisen signaalin, joka välittyy T-solureseptorista erillisen solupintareseptorin kautta.
TH-solun pinnalla esiintyvän CD28-proteiinin sitoutuminen APC:n pinnalla esiintyvään B7-perheen proteiiniin toimii TH-solujen aktivaatiossa kostimulatorisena signaalina. Koska ainoastaan APC:t voivat välittää kostimulatorisen signaalin, ne ovat ainoita soluja, jotka voivat aikaansaada TH-soluvasteen. B7-proteiini ilmennetään APC:n pinnalla sen jälkeen, kun solu on fagosytoinut vieraan antigeenin. Mikäli TH-solu ei vastaanota kostimulatorista signaalia APC-solulta, se muuttuu reagoimattomaksi tai se kuolee apoptoottisesti. Kahden aktivaatiosignaalin vaatimus suojaa elimistön muita soluja TH-solujen autoimmuunireaktioilta.
Koska lymfosyyttien toimintaa säätelevät positiivisten signaalien lisäksi myös negatiiviset signaalit, solun lopullinen vaste on aina seurausta erilaisten signaalien tasapainosta. TH-solun aktivaatioon johtavan CD28:n ja B7:n välinen interaktio on positiivinen signaali, joka johtaa solun aktivaatioon. Aktivoitunut T-solu tuottaa kuitenkin myös toista solupintaproteiinia, CTLA4:ää, joka on rakenteeltaan samankaltainen CD28:n kanssa, ja joka kykenee vuorovaikutukseen APC:n pinnalla esiintyvän B7:n kanssa. CTLA4:n ja B7:n välinen vuorovaikutus johtaa kuitenkin T-soluvasteen estymiseen.
T-solujen toimintaa aktivoivien ja estävien signaalien herkkä tasapaino on todistettu eläinmallin avulla. Hiiret, joilta on geneettisesti poistettu CTLA4:ää koodaava geeni, kuolevat T-solujen massiiviseen ylituotantoon.
