not available not available not available
not available 2 not available
www.solunetti.fi
taso 2

Autoimmuunisairaudet

Immuunijärjestelmä on haavoittuvainen erilaisille toimintahäiriöille, koska sen toiminta on riippuvaista lukuisista spesifisistä vuorovaikutuksista eri solujen ja molekyylien välillä. Eräs esimerkki tällaisesta häiriöstä ovat autoimmuunisairaudet, jotka ovat seurausta immuunivasteen kohdentumisesta elimistön omia kudoksia vastaan. Epätarkoituksenmukaiset tulehdusreaktiot johtavat kudosten tuhoutumiseen, mistä aiheutuvat autoimmuunisairauksien oireet.

Koska sekä B- että T-solujen antigeenireseptorien spesifisyys määräytyy DNA:n uudelleenjärjestäytymisen seurauksena, on luonnollista, että joidenkin solupopulaatioiden antigeenireseptorit kohdistuvat elimistön omia proteiineja vastaan. Suurella affiniteetilla elimistön omia antigeenejä sitovat lymfosyytit yleensä poistuvat lymfosyyttipopulaatiosta negatiivisen selektion kautta, mutta osa soluista saattaa välttää valintaprosessin, jolloin niiden toiminta saattaa kohdentua elimistön omia kudoksia vastaan. Normaalisti tällaisten solujen toimintaa vaiennetaan usein eri keinoin, mutta häiriöt vaimennusmekanismeissa johtavat alttiuteen sairastua autoimmuunisairauksiin, kuten esimerkiksi multippeli skleroosiin (MS), insuliiniriippuvaiseen diabetes mellitukseen (IDDM), Gravesin tautiin, nivelreumaan tai punahukkaan (systemic lupus erythematosus, SLE).

Autoimmuunisairauksien syytä ei tunneta. Autoimmuunisairaudet esiintyvät tyypillisesti suvuittain, mikä viittaa geneettisen taustan merkitykseen taudin kehittymisessä. Vaikka useiden eri geenien on voitu osoittaa lisäävän taipumusta sairastua autoimmuunisairauksiin, etenkin luokan II MHC-proteiineja koodaavien geenien osuus on merkittävä. Sairauden puhkeamiseen vaikuttavat myös voimakkaasti ympäristötekijät. Esimerkiksi joillain sairastetuilla bakteerien ja virusten aiheuttamilla taudeilla on voitu osoittaa olevan yhteys autoimmuunisairauksien puhkeamiseen.