Ihmisyksilön kehitysbiologia
Elinjärjestelmien kehittyminen
Virtsanerityselinten kehittyminen
Metanefroksen kehittyminen
 |
Munuaiskeränen (kaavakuva) |
|
Sikiön munuainen |
|
Munuaiskeränen ja proksimaalinen kiemuratiehyt |
Metanefroksen kehittyminen
Metanefroksen toiminnallinen yksikkö kehittyy metanefrisestä mesenkyymistä uretersilmun indusoimassa tapahtumasarjassa, jossa mesenkyymisolukkotiivistymä muuttuu Pax-2-geeniaktivaation seurauksena vaiheittain tyvikalvon ympäröimäksi epiteliaaliseksi nefroniksi. Nefronin muodostavat Bowmanin kotelo, proksimaalinen kiemuratiehyt, Henlen linko ja distaalinen kiemuratiehyt. Nefronien lukumäärä kasvaa sitä mukaa, kun haarautuvan uretersilmun kärjet indusoivat uusia metanefrisiä mesenkyymisolutiivistymiä. Vastavuoroisiin epiteeli-mesenkyymi kudosvuorovaikutuksiin liittyy laaja joukko kasvutekijöitä, kuten Wnt-4 ja Wnt-11, FGF-2 (eng.fibroblast growth factor), BMP-7 (bone morphogenetic factor) ja LIF (leukemia inhibitory factor). Nefronien muodostus päättyy vähän ennen syntymää, jolloin niiden lukumäärä lähenee miljoonaa. Arviolta 60 % nefroneista kehittyy raskauden viimeisen kolmanneksen aikana. Uretersilmusta kehittyvät munuaisen kokoojatiehyet, munuaispikarit, munuaisallas ja virtsanjohdin. Verisuonikasvutekijät VEGF ja PDGFβ ohjaavat hiussuonikeräsen (glomerulus) kehitystä munuaisvaltimon haaroista.
Munuaisten kehityshäiriöt, kuten munuaisen puuttuminen (agenesis), poikkeava sijainti (ectopia), alakärjistään yhteenkasvaneet hevosenkenkämunuaiset tai laajemmin yhteenkasvaneet pannukakkumunuaiset, ovat suhteellisen yleisiä.
