fi se
not available 2 not available
www.solunetti.fi
Etusivu polku Kasvu polku Syöpä polku Syövän aiheuttajat
taso 2

sivusto123
Virukset ja syöpä
   

Syövän aiheuttajat

Syöpä johtuu mutaatioista. Syöpämutaatiot tapahtuvat pääasiassa somaattisissa soluissa eivätkä siten periydy. Alttius syöpään voi kuitenkin periytyä. Syövän syntyyn vaaditaan aina useampia mutaatioita solun kasvua säätelevissä geeneissä, yleensä vähintään kolme mutaatiota. Mutaatioita tarvitaan sekä nk. esisyöpägeeneissä, jotka aktivoituvat syöpägeeneiksi, että solun kasvua rajoittavissa geeneissä. Tarvittavien mutaatioiden kertymiseen voi kulua paljonkin aikaa, joten syöpä on yleisempää vanhoilla yksilöillä.

Syöpää aiheuttavia tekijöitä (karsinogeenejä) on useita erilaisia. Erilaiset kemialliset ja fysikaaliset tekijät sekä jotkut virukset voivat aiheuttaa syöpään johtavia mutaatioita. Kemiallisia karsinogeenejä ovat esimerkiksi jotkut tupakansavun ja grillatun ruoan molekyylit ja fysikaalisia karsinogeenejä esimerkiksi auringon UV-säteily ja röntgensäteily.

 
 
Saavutettavuusseloste