Etusivu
Sivusto on vielä kesken.
Kudosoppi eli histologia tutkii eri eläin- ja kasvikunnan lajien kudosten rakennetta sekä sitä, miten kudokset järjestyvät muodostaakseen elimiä. Kudokset rakentuvat soluista ja niitä ympäröivästä soluväliaineesta. Tunnettuja solutyyppejä on lukuisia ja yksittäisissä kudoksissa on useimmiten useita eri tyyppisiä soluja, jotka toimivat yhdessä kudosten erilaistuneissa tehtävissä. Osa soluista vaeltaa muun muassa veressä ja imunesteessä.
Vaikka kehomme on melko monimutkainen rakenne, se koostuu seuraavista neljästä peruskudoksesta:
1. epiteeli,
2. sidekudos,
3. lihas,
4. hermokudos.
Nämä kudokset eivät esiinny erillisinä yksikköinä, vaan yhdessä toistensa kanssa vaihtelevissa suhteissa muodostaen tällä tapaa eri elimiä.
Keskeinen
apuväline histologisen tiedon keräämisessä on mikroskooppi, jolla
voidaan monipuolisesti kuvantaa kudosten hienorakennetta. Lisätietoa
kudosnäytteistä saadaan käyttämällä erilaisia värjäystekniikoita
haluttujen rakenteiden osoittamiseksi. Värjäyksissä käytetään
esimerkiksi kemiallisia väriaineita, jotka sitoutuvat vain tiettyihin
rakenteisiin ja molekyyleihin.





Etusivu





