not available fi se
not available 2 not available
www.solunetti.fi
Etusivu / Historia / 1800-1850
taso 2

Solubiologian historiaa, 1800-1850

Vielä 1800-luvun alussa oli vallalla käsitys, että elävien olentojen elämää ylläpitivät ns. vitaaliset voimat (vitalismi). Erityisesti uskottiin, että orgaanisten yhdisteiden valmistaminen epäorgaanisista lähtöaineista on mahdotonta. Tämän käsityksen kumosi Friedrich Wöhler (kuvassa oikealla), kun hän vuonna 1828 valmisti virtsa-ainetta l. ureaa kemiallisesti ammonium-syanaatista. Hän eristi ensimmäisenä alumiinin ja berylliumin. Oppinsa hän sai Ruotsissa 1820-luvun alussa Berzeliukselta. Berzelius itse julkaisi vuonna 1835 ensimmäisen teorian kemiallisesta katalyysistä ja esitti, että käyminen on katalysoitu reaktio.

Robert Brown (kuvassa vasemmalla) oli skottilainen kasvitieteilijä, joka vuonna 1801 lähti tutkimusretkelle Australiaan palaten sieltä tuhansien länsimaissa aiemmin tuntemattomien kasvilajien kanssa. Niiden luokittelu kesti häneltä viisi vuotta. Hän antoi tumalle sen nimen vuonna 1831. Charles Darwinia hän opasti kasvien keräyksessä tämän valmistellessa Amerikan matkaansa HMS Beaglella. Palattuaan Darwin ei kuitenkaan luovuttanut keräämiään kasveja Brownin luokiteltavaksi, koska tällä oli vielä suuri määrä muualta kerättyjä kasveja työn alla. Vuonna 1827 hän julkaisi havaintonsa, että mikroskooppisen pienet partikkelit liikkuvat sattumanvaraisesti, kun ne sekoitetaan nesteeseen. Tämä on ns. Brownin liikettä.

Alunperin asianajajana toiminut Matthias Schleiden (kuvassa oikealla) osoitti vuonna 1838 solujen muodostavan kasvien perusosaset. Hän myös osoitti, että vesi eikä hiilidioksidi pilkkouttuu kasvien fotosynteesissä. Hän kirjoitti 1800-luvun puolivälissä perusteellisen oppikirjan kasviopista. Fotosynteesin oli kuvannut Nicholas-Theodore de Saussure aiemmin vuonna 1804.

Theodor Schwann (kuvassa vasemmalla) osoitti vuonna 1839 myös eläinten koostuvan soluista. Samana vuonna Hugo von Mohl kuvasi solun normaalin jakautumisen, mitoosin, täydentäen näin soluteoriaa. Theodore Schwannin väitöskirja käsitteli kana sikiön hengitystä, lisäksi hän oli kiinnostunut aineenvaihdunnasta ja ravintoaineiden pilkkoutumisesta osoittaen vuonna 1836, että mahalaukun pepsiini pystyy pilkkomaan ravinnon valkuaisaineita. Hänen mukaansa on myös nimetty myeliinitupelliset hermosolut, sillä hän osoitti ensimmäisenä hermosolujen tuppirakenteen.