Molekyylibiologian kehitys, 1900-1950
Walter Sutton (kuvassa oikealla), William Cannon ja Edmund Wilson olivat mikroskooppisten havaintojensa pohjalta löytäneet tukea ajatukselle, että geenit todellakin sijaitsevat kromosomeissa. Sutton esitti näiden löytöjen pohjalta perinnöllisyyden kromosomiteorian vuonna 1902. Hän itse asiassa keksi termin geeni. Hän havaitsi kromosomien liikkeen meioosissa, ja vuonna 1903 julkaisi itsenäisesti Theodor Boverin kanssa, että sukusolujen kromosomisto on haploidi, eli niissä on vain yksi kappale kutakin kromosomia.
Thomas Hunt Morgan (kuvassa vasemmalla) osoitti vuonna 1907, että kromosomit ovat osallisena perintötekijöden siirtymisessä sukupolvelta toiselle, samoin hän esitti banaanikärpäsillä tekemiensä tutkimusten perusteella mutaatioteorian. Vuonna 1910 hän osoitti sukupuolikromosomeihin liittyvien geenien olemassaolon havaittuaan banaanikärpäsen silmän värin kytkeytyvän sukupuoleen. Vuonna 1926 hän julkaisi geeniteorin, joka pitkälti pohjautui Gregor Mendelin osoittamiin periytymissääntöihin. Lääketieteen Nobelin palkinnon hän sai vuonna 1933.
George Beadle (kuvassa oikealla) ja Edward Tatum osoittivat geenien ohjaavan entsyymien valmistusta soluissa ja mutaation geenissä aiheuttavan muutoksen etsyymin rakenteessa, ja useimmiten myös toiminnassa. Vaikka heidän teesinsä "yksi geeni-yksi entsyymi" ei aivan täsmälleen toteudukaan, heidän havaintonsa loi perustan nykykäsityksellemme geenien toiminnasta. Beadle ja Tatum saivat lääketieteen Nobelin palkinnon vuonna 1958 yhdessä Joshua Lederbergin kanssa.
Oswald Avery (kuvassa vasemmalla), Colin McLeod ja Maclyn McCarty osoittivat bakteerista toiseen siirtyvän periytyvän tekijän liittyvän DNA:han. Martha Chase ja Alfred Hershey vahvistivat tämän havainnon käyttäen radioaktiivisilla isotoopeilla leimattuja bakteriofaagin (virus, joka infektoi bakteerin) proteiini- ja DNA-näytteitä.
