fi se
not available 2 not available
www.solunetti.fi
Etusivu polku Solukalvo polku Solujen väliset liitokset
taso 2

sivusto123
Soluliitokset
   
sivusto123
Kiinnittyminen
   

Solujen väliset liitokset

Monisoluisilla eliöillä solut voivat muodostaa liitoksia keskenään. Nämä liitokset ovat tärkeitä muun muassa eri elimien rakentumiselle ja rakenteen ylläpidolle. Useita elinjärjestelmiä peittää pintasolukko, jonka solujen välillä on usein tarpeen hyvinkin tiukka sitoutuminen.

Erityisen paljon solujen välisiä liitoksia esiintyykin niin sanotuissa epiteeleissä. Elimistön suurin elin on iho, jonka pinta koostuu ns. kerrostuneesta levyepiteelistä. Siihen kohdistuu paljon venytystä ja hiertymistä, minkä vuoksi se on useiden solukerrosten paksuinen.

Toisenlainen epiteeli tarvitaan esimerkiksi suoliston pinnalla, jossa epiteelisolukon läpi kulkee vain osa suolen sisällöstä. Solujen välistä tapahtuva vuotaminen estyy nimenomaan solujen välisten tiiviiden liitosten avulla.

Kuvassa on nähtävissä kahden epiteelisolun väliset liitokset. Epiteelisolut kiinnittyvät lisäksi puolidesmosomien avulla tyvikalvoon, jota kuvassa edustaa alareunan viininpunainen viiva.

 
 
Saavutettavuusseloste