fi se
1 2 not available
www.solunetti.fi
Etusivu polku Näytteenvalmistus polku Värjäysmenetelmät
taso 1

Värjäysmenetelmät

Värit ja värjäysmenetelmät

Kiinnityksen, valamisen ja leikkaamisen jälkeen useimmat leikkeet ovat täysin värittömiä. Leikkeen värjääminen tekee mahdolliseksi mikroskooppisen tarkastelun. Solukosta voidaan erotella eri väreillä eri osia. Histologiset värjäysmenetelmät ovat tärkeitä tunnistettaessa monia sairauksia. Värikemia on hyvin laaja alue. Tällä sivustolla esitellään vain muutamia tapauksia.

Klassiset histologiset värjäysmenetelmät

Värjäys tapahtuu usein ns. selektiivisellä väriaineella. Toisin sanoen väriaine sitoutuu leikkeeseen solukon kemiallisten ominaisuuksien mukaan. Tällaisella värjäyksellä voidaan eri rakenteet erottaa niiden värinsitomiskyvyn mukaan.

Luonnonvärit
Kokenilli (cochineal) ja karmiini(carmine) saadaan hyönteisen purppurasäkistä. Kokenilli + Al, Fe tai joku muu metelli saa aikaan värin, joka värjää tumat. Kun kokenillia keitetään alumiinin kanssa saadaan karmiinia, tavallista kromosomiväriä.
Hematoksyliini on tavallisin luonnosta saatava väri. Se eristetään etelä-amerikkalaisen akaasiapuun puuaineesta. Se on kallista.

Synteettiset värit
Ensimmäinen synteettinen väri oli aniliini, jonka W.Perkin eristi hiilitervasta 1850. Nykyään  synteettisiä värejä on lukemattomia. 

Progressiivinen ja regressiivinen värjäys
Progressiivisessä värjäyksessä leikkeen annetaan olla väriliuoksessa kunnes sopiva värikylläisyys saavutetaan.
Regressiivisessä värjäyksessä näytettä värjätään ensin liikaa ja sitten väri pestään pois, kunnes haluttu värjäytyminen saavutetaan. Regressiivinen värjäys on helpompi. Regressiivisessä värjäyksessä käytetään yleensä happoa poistamaan emäksistä väriä ja päin vastoin. Kahta tai kolmea synteettistä väriä voidaan käyttää peräkkäin. Tällöin saadaan eri asioita väräytymään eri väreillä. 

Katioini- ja anionivärit
Nämä värit ovat varautuneita molekyylejä, jotka sitoutuvat varautuneisiin aineisiin leikkeessä ionisidoksen avulla. Emäksistä väriainetta sitovaa kudoskomponenttia sanotaan basofiiliseksi. Kudokset, jotka sitovat hapanta väriainetta ovat asidofiilisia. Väriaineet ovat värihappojen ja emästen suoloja. Värisuoloista voidaan sekoittaa neutraaleja väriseoksia, joilla on eri ominaisuudet kuin alkuperäisillä väreillä.

Peittaus
Jotkut väriaineet tarvitsevat välittäjäainetta tarttuakseen kudokseen. Tällainen peittausaine on usein metallisuola tai hydroksidi (FeCl2, aluna), joka yhdistyy värimolekyylin kanssa liukenemattomaksi yhdisteeksi. Peittausaineita on käytetty yli 100 vuotta. Englannin sana mordant tarkoittaa peittausainetta ja lake peittausaineen ja värin yhdistelmää.

Peittausaineen käytöstä värjäyksessä on monia etuja:
1. Väri-peittausaine -yhdistelmä kudoksessa on heti pysyvä
2. Seos on liukenematon neutraaleissa liuoksissa
3. Voidaan tehdä useita peräkkäisiä värjäyksiä
4. Väri ei katoa veden poiston yhteydessä
5. Menetelmää voidaan muunnella paljon

 
 
Saavutettavuusseloste