Rusto
Yleistä rustosta
Rusto on tuki- ja liikuntaelimistön eräs tärkeä osanen. Sen ansiosta luiden päihin kohdistuvat suuret paineet vaimentuvat, eivätkä ne terveessä nivelessä aiheuta ruston kulumista. Yksilönkehityksen aikana rusto muodostaa mallin, joka luutuessaan muovaa kehittyvien luiden muodon. Myöhemmin rustoa esiintyy muun muassa niveltyvien luiden päissä, kylkiluissa, henkitorven tukirakenteina (kuvassa) ja selkärangan nikamien välilevyjen sisäosassa (lat. nucleus pulposus).
Rakenteeltaan rusto on puolijäykkää kudosta,
mikä ominaisuus on peräisin soluväliaineen rakennekomponenteista,
kollageenista ja aggrekaanista. Rustokudoksen solut, rustosolut,
tuottavat itse soluväliaineensa. Rustosolut erilaistuvat mesenkyymistä
muodostaen kypsässä rustossa ns. lakuunoja, joissa tiiviin kapselin
sisällä on useita rustosoluja.
Rustossa ei ole verisuonitusta, minkä vuoksi sen aineenvaihdunta ja ravinteiden saatavuus on riippuvainen niiden diffuusiosta esimerkiksi nivelnesteestä. Rustossa ei ole myöskään hermotusta. Kypsässä rustossa rustosolut eivät juuri jakaannu, ja kudoksen vaurioutuessa sen kyky uudistua on erittäin rajallinen.
Elimistössämme esiintyy kolmea eri rustotyyppiä, jotka ovat
lasirusto, kimmorusto ja syyrusto. Rustoon kohdistuvat kuormitusvoimat
ja niiden laatu (esimerkiksi puristus tai hierto) määräävät sen, minkä
tyyppinen rustokudos
muodostuu.
