not available fi se
1 2 not available
www.solunetti.fi
Etusivu / Näytteenvalmistus / Kiinnittäminen
taso 1

Kiinnittäminen eli fiksaus, fixering, fixation

Kiinnittäminen on ensimmäinen ja tärkein vaihe näytteenvalmistuksessa.

 

Mikään kiinnittämistä seuraavista työvaiheista ei voi korjata kiinnittämisen epäonnistumista. Kiinnittämisen tarkoituksena on säilyttää näyte mahdollisimman luonnollisen näköisenä ja rakenteisena.

Kiinnittämisessä on kaksi päätapaa:

1. Fysikaalinen kiinnittäminen:
Solukko jäädytetään nopeasti vähintään -40°C:een. Näyte pedataan ja leikataan -20°C:ssa. Menetelmää käytetään, kun näyte on valmistettava nopeasti (esim. biopsianäytteiden valmistaminen). Menetelmä on hyvä myös  tietyissä histokemiallisissa ja immunosytokemiallisissa (ICC) tutkimuksissa, koska se pysäyttää solun toiminnot nopeammin kuin kemiallinen kiinnitys.

2. Kemiallinen kiinnitys:
2a. Immersiokiinnityksessä kuolleesta tai elävästä organismista otettu näyte upotetaan heti kiinnitysaineeseen eli fiksatiiviin.
2b. Perfuusiokiinnityksessä fiksatiivi pumpataan sydämeen tai aorttaan, josta se leviää verenkierron kapillaarien kautta kaikkiin elimistön soluihin.


Hyvän fiksatiivin ominaisuuksia:
1. tunkeutuu kudoksiin ja soluihin nopeasti
2. tappaa solut nopeasti ja estää kuoleman jälkeiset muutokset
3. säilyttää solut ja kudokset mahdollisimman elävän näköisinä
4. estää solujen ja kudoksen hajoamisen
5. tekee näytteestä lujemman
6. kasvattaa valontaittumista näytteessä
7. tekee näytteen värilliseksi


Kaikkeen sopivaa fiksatiivia ei ole olemassa. Tavallinen fiksatiivi kiinnittää proteiinit, mutta ei kunnolla rasvoja ja sokereita. Tavallista on, että tuma fiksoituu, mutta solulima jää fiksoitumatta. Käytännössä kiinnittämiseen voidaan käyttää useita eri fiksatiiveja, jotka täydentävät toisiaan.

 

Tavallisia kiinnitysaineita eli fiksatiiveja
1. etikkahappo
2. formaliini = 10 % formaldehydi
3. 70 % alkoholi
4. pikriinihappo
5. nopea hopeakloridi
6. kaliumbikromaatti
7. kromihappo
8. osmiumhappo
9. glutaraldehydi